Kuluva vuosi on ollut menestystä ja tuskaa, molempia sopivassa suhteessa. Kolme juostua maratonia ja reilu 16 minuutin ajan parannus eivät ole huonosti. Kolmen tunnin alitus kylläkin siirtyy ensi vuoteen, milloin toivottavasti saisin jälleen hieman ehjemmän kauden juostuksi.
Keväällä vaivasi takareisi usean viikon ajan, ja nyt syksyllä, Reykjavikin jälkeen ovat lonkkakivut vieneet parhaan terän, luottamuksen ja vauhdin. Kaikki on siis kerättävä jälleen kasaan, sillä halua löytyy edelleen.
Samoilla eväillä aion jatkaa ensi vuonnakin. Ainoa muutos taitaakin olla se, että aion ottaa musiikin mukaan juoksuun. Nyt iPod on vielä saanut pölyttyä pöydällä, kun lenkkeily on jäänyt haaveeksi. Kovin pitkälle kevääseen en malta odottaa kisatouhujen jatkumista. Kaiketi olen jo helmi-maaliskuussa jossain päin Eurooppaa viilettämässä. Miksei aikaisemminkin, jos kaikki on kunnossa...
Miika
maanantai 3. marraskuuta 2008
maanantai 25. elokuuta 2008
Terveiset Islannista!
Kolme kuukautta vierähti nopeasti, vaikka Suomen kesä ei järin lämmin ollutkaan.
Tukholman pettymys oli pyyhitty mielestä, kun matkasin Reykjavikiin viime perjantaina. Edessä oli Glitnir Reykjavik Marathon, johon ehdin harjoitella kahdeksan viikkoa.
Vielä päivää ennen kisaa näytti siltä, että sateessa tullaan juoksemaan, mutta kas kummaa, lauantai valkeni täydellisessä juoksusäässä. Lämpöä oli +12 astetta, eikä tuuli häirinnyt liiaksi. Saimme siis ns. juoksijan kelin kuin tilauksesta.
Lähtö oli jälleen tyypillistä hermoilua, mutta kun vauhtiin päästiin, niin homma alkoi näyttämään ihan mukavalta. Pysyin täsmällisesti kolmen tunnin vauhdissa, ja kuten niin usein, monta selkää tuli jälleen vastaan. Hieman harmi sikäli, että kaikki eivät ole realisteja vauhtinsa suhteen, vaan lähtevät väkisin kärkiporukassa ja hyytyvät sitten. No, kadut olivat leveät, joten ohi pääsi helposti.
Reitti kierteli pitkälti Atlantin rantaa, mutta välillä käytiin kalantuoksuisissa paikoissa tehdasalueella ja mukavissa puistomaisemissa.
Ainoa virhe sattuikin vasta kisan loppupuolella, kun tiputin toisen isoista geeleistäni jonnekin. Viimeinen loppuhyökkäys jäi siten tekemättä. Mutta olipahan silti kisa naisten voittajan, englantilaisen Alexander Rozalynin kanssa. Hän hyytyi aina ylämäissä, ja minä kuittasin, mutta nopeasti tuli vastaisku ja taas olin perässä. Sitä jatkui 20 viimeisen kilometrin ajan, maalissa nettoajoissamme oli eroa tasan yksi sekunti!
Tuloksena oli kaatuminen saappaat jalassa, sillä 3.00.59 aika on kohtuullisen kismittävä. Jos minusta joskus tulee oikea juoksija ja tiputan painoani, niin sitten varmasti taistelen jo vähän kovemmistakin sijoituksista. Nyt olin koko kisan 18. ja paras suomalainen, joten ei se näillä eväillä ihan penkin alle mennyt. Parempaan kuitenkin pystyn, eikä periksi ole tarkoitus antaa.
Kuulumisiin!
Miika
Tukholman pettymys oli pyyhitty mielestä, kun matkasin Reykjavikiin viime perjantaina. Edessä oli Glitnir Reykjavik Marathon, johon ehdin harjoitella kahdeksan viikkoa.
Vielä päivää ennen kisaa näytti siltä, että sateessa tullaan juoksemaan, mutta kas kummaa, lauantai valkeni täydellisessä juoksusäässä. Lämpöä oli +12 astetta, eikä tuuli häirinnyt liiaksi. Saimme siis ns. juoksijan kelin kuin tilauksesta.
Lähtö oli jälleen tyypillistä hermoilua, mutta kun vauhtiin päästiin, niin homma alkoi näyttämään ihan mukavalta. Pysyin täsmällisesti kolmen tunnin vauhdissa, ja kuten niin usein, monta selkää tuli jälleen vastaan. Hieman harmi sikäli, että kaikki eivät ole realisteja vauhtinsa suhteen, vaan lähtevät väkisin kärkiporukassa ja hyytyvät sitten. No, kadut olivat leveät, joten ohi pääsi helposti.
Reitti kierteli pitkälti Atlantin rantaa, mutta välillä käytiin kalantuoksuisissa paikoissa tehdasalueella ja mukavissa puistomaisemissa.
Ainoa virhe sattuikin vasta kisan loppupuolella, kun tiputin toisen isoista geeleistäni jonnekin. Viimeinen loppuhyökkäys jäi siten tekemättä. Mutta olipahan silti kisa naisten voittajan, englantilaisen Alexander Rozalynin kanssa. Hän hyytyi aina ylämäissä, ja minä kuittasin, mutta nopeasti tuli vastaisku ja taas olin perässä. Sitä jatkui 20 viimeisen kilometrin ajan, maalissa nettoajoissamme oli eroa tasan yksi sekunti!
Tuloksena oli kaatuminen saappaat jalassa, sillä 3.00.59 aika on kohtuullisen kismittävä. Jos minusta joskus tulee oikea juoksija ja tiputan painoani, niin sitten varmasti taistelen jo vähän kovemmistakin sijoituksista. Nyt olin koko kisan 18. ja paras suomalainen, joten ei se näillä eväillä ihan penkin alle mennyt. Parempaan kuitenkin pystyn, eikä periksi ole tarkoitus antaa.
Kuulumisiin!
Miika
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Ei vieläkään!
Viikot ennen Tukholman maratonia olivat harjoittelun kannalta sekavia. Toisena viikkona kaikki kulki ja sitten taas seuraava viikko kului vaivoja parannellessa. Lopulta kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin saatuani apua hieronnasta ja fysioterapiasta. Reisi- ja selkävaivat loppuivat kreivin aikaan juuri ennen kisaviikkoa.
Myös tankkaus onnistui odotetusti. Parina päivänä ennen kisaa tehty Malto-tankkaus antoi hyvän energialatauksen koko kisan ajaksi.
Kisa-aamu valkeni lämpimänä. Saavuimme klo 8 Östermalmin urheilupuistoon, missä lämpömittari näytti jo +23 astetta tuolloin. Aika kului lopulta yllättävänkin nopeasti, nurmikolla, pahvin päällä loikoillessa.
Odotukset kisaan olivat tietysti kovat, koska kolmen tunnin alitus oli mielessä, vaikka keli olikin jotain muuta kuin toivottu. Ensimmäiset kymmenen kilsaa roikuin jäniksen perässä, mutta sitten oli pakko antaa hieman periksi. Syke oli jatkuvasti yli 170, ja tuntui, että sillä vauhdilla maali jäisi saavuttamatta. Niinpä sitten löysäsin hieman ja keskityin enemmän omaan vauhtiini, ilman tulospakkoa.
Vielä 28 kilometrin kohdalla laskin olevani 3.09 vauhdissa, mutta jalat eivät rullanneetkaan enää loppua kohti kovin kepeästi. Ainut lohtu taisi olla, että ylitin nyt Västerbronin kaksi kertaa juosten. Paras yrittäminen kenties katosi samalla, kun huomasin, että tästä kisasta ei tullutkaan odotettua tulosta.
Maalissa jalat tuntuivat virkeiltä, eikä olossa muutoinkaan ollut ihmeemmin valittamista. Pettynyt? Tietysti, mutta motivaatio on edelleen kohdallaan, ja tiedän, että seuraavassa kisassa, suotuisammissa olosuhteissa olen täysin valmis saavuttamaan tavoitteeni. Juoksu on edelleen hieno laji.
Myös tankkaus onnistui odotetusti. Parina päivänä ennen kisaa tehty Malto-tankkaus antoi hyvän energialatauksen koko kisan ajaksi.
Kisa-aamu valkeni lämpimänä. Saavuimme klo 8 Östermalmin urheilupuistoon, missä lämpömittari näytti jo +23 astetta tuolloin. Aika kului lopulta yllättävänkin nopeasti, nurmikolla, pahvin päällä loikoillessa.
Odotukset kisaan olivat tietysti kovat, koska kolmen tunnin alitus oli mielessä, vaikka keli olikin jotain muuta kuin toivottu. Ensimmäiset kymmenen kilsaa roikuin jäniksen perässä, mutta sitten oli pakko antaa hieman periksi. Syke oli jatkuvasti yli 170, ja tuntui, että sillä vauhdilla maali jäisi saavuttamatta. Niinpä sitten löysäsin hieman ja keskityin enemmän omaan vauhtiini, ilman tulospakkoa.
Vielä 28 kilometrin kohdalla laskin olevani 3.09 vauhdissa, mutta jalat eivät rullanneetkaan enää loppua kohti kovin kepeästi. Ainut lohtu taisi olla, että ylitin nyt Västerbronin kaksi kertaa juosten. Paras yrittäminen kenties katosi samalla, kun huomasin, että tästä kisasta ei tullutkaan odotettua tulosta.
Maalissa jalat tuntuivat virkeiltä, eikä olossa muutoinkaan ollut ihmeemmin valittamista. Pettynyt? Tietysti, mutta motivaatio on edelleen kohdallaan, ja tiedän, että seuraavassa kisassa, suotuisammissa olosuhteissa olen täysin valmis saavuttamaan tavoitteeni. Juoksu on edelleen hieno laji.
maanantai 12. toukokuuta 2008
Kolmas kerta toden sanoo!
Tarkoitan tietysti tulevaa Tukholman maratonia. Kaksi aiempaa kertaa olen joutunut kaupungin selättämäksi, mutta nyt tuntuu siltä, että on minun vuoroni onnistua. Vuonna 2006 osallistuin ensimmäiselle maratonilleni Tukholmassa. Polvivaiva teki minusta silloin kävelijän ja pääsin nipin napin alle kuuden tunnin stadionille. Viime vuonna tankkaus oli aivan liian kevyt ja Västerbronin toinen ylitys piti tehdä jälleen kävellen.
Nyt, kolmannella osallistumisellani, aikomus on saada kellot pysähtymään kakkosella alkavaan aikaan, joten se tarkoittaa sitä, että ongelmia ei saa olla. Valmistautuminen Monacon kisan jälkeen on sujunut hieman kaksijakoisissa merkeissä. Jotkin viikot ovat olleet suotuisia, toiset taas eivät. Takareisi ja alaselän kolotus määrittelevät vauhdin ja jaksamisen. Mutta jos kaikki on reilassa kuun viimeisenä päivänä, niin tavoitteeni toteutuu. Olo on odottava, muttei vielä jännittynyt.
Tukholmankin jälkeen tarkoitus on pysyä aktiivisena ja kerätä kisakokemusta sekä kilometrejä. Olisihan sitä syksyllä tietysti kotikisakin tyrkyllä, kun Tampere maraton juostaan melkein takapihallamme...
Nyt, kolmannella osallistumisellani, aikomus on saada kellot pysähtymään kakkosella alkavaan aikaan, joten se tarkoittaa sitä, että ongelmia ei saa olla. Valmistautuminen Monacon kisan jälkeen on sujunut hieman kaksijakoisissa merkeissä. Jotkin viikot ovat olleet suotuisia, toiset taas eivät. Takareisi ja alaselän kolotus määrittelevät vauhdin ja jaksamisen. Mutta jos kaikki on reilassa kuun viimeisenä päivänä, niin tavoitteeni toteutuu. Olo on odottava, muttei vielä jännittynyt.
Tukholmankin jälkeen tarkoitus on pysyä aktiivisena ja kerätä kisakokemusta sekä kilometrejä. Olisihan sitä syksyllä tietysti kotikisakin tyrkyllä, kun Tampere maraton juostaan melkein takapihallamme...
perjantai 4. huhtikuuta 2008
Kevätkuulumisia
Nonnii…Näin sitä saatiin kisakausi käyntiin tämänkin vuoden osalta, viime pyhänä juostulla Monacon maratonilla. Sää ruhtinaskunnassa oli mitä mainioin, sillä aurinko paistoi mukavan lämpöisesti aamusta alkaen.
Reitti lähti aivan Monacon ytimestä, kansainvälisistä TV-kuvista tunnetulta kadulta, joka tunnetaan Monacon GP:n pääsuorana. Parin pienen pyrähdyksen jälkeen keskustan tunneleissa otettiin suunnaksi Riviera. Vuoristomaisemissa lönköttelimme kohti Ranskaa ja Italiaa. Reitin kääntöpaikka oli kolme kilometriä Italian puolella, joten reissulla tuli juostua kolmen valtion alueella!
Pari viikkoa oirehtinut takareisi ilmoitteli itsestään, mutta särkylääkkeen avulla se pysyi kurissa maaliin asti. Energiatankkaus oli sikäli onnistunut, että kolmen kilometrin pituinen nousu reitin loppupuolella ei hyydyttänyt menoa aivan täysin. Maaliin, Fontvieillen stadionille saavuin uudessa ennätysajassani 3.12.15. Sikäli täytyy olla tulokseen tyytyväinen, että paino ei ole vielä kohdallaan, eivätkä jalatkaan olleet nyt parhaassa iskukunnossa. Mutta Tukholmassa on kaikki kohdallaan, joten siellä sitten…
Sitä ennen on luvassa tietysti ankaraa reeniä ja painonpudotusta - ja hierontaa…sitä jalat tuntuvat nyt kaipaavan kaikkein eniten.
Reitti lähti aivan Monacon ytimestä, kansainvälisistä TV-kuvista tunnetulta kadulta, joka tunnetaan Monacon GP:n pääsuorana. Parin pienen pyrähdyksen jälkeen keskustan tunneleissa otettiin suunnaksi Riviera. Vuoristomaisemissa lönköttelimme kohti Ranskaa ja Italiaa. Reitin kääntöpaikka oli kolme kilometriä Italian puolella, joten reissulla tuli juostua kolmen valtion alueella!
Pari viikkoa oirehtinut takareisi ilmoitteli itsestään, mutta särkylääkkeen avulla se pysyi kurissa maaliin asti. Energiatankkaus oli sikäli onnistunut, että kolmen kilometrin pituinen nousu reitin loppupuolella ei hyydyttänyt menoa aivan täysin. Maaliin, Fontvieillen stadionille saavuin uudessa ennätysajassani 3.12.15. Sikäli täytyy olla tulokseen tyytyväinen, että paino ei ole vielä kohdallaan, eivätkä jalatkaan olleet nyt parhaassa iskukunnossa. Mutta Tukholmassa on kaikki kohdallaan, joten siellä sitten…
Sitä ennen on luvassa tietysti ankaraa reeniä ja painonpudotusta - ja hierontaa…sitä jalat tuntuvat nyt kaipaavan kaikkein eniten.
tiistai 11. maaliskuuta 2008
Kisat lähestyvät
Pian se on taas kuiva kausi ohitse. Nimittäin ajanjakso ilman maratoneja. Reilu pari viikkoa enää ja saan taas kiinnittää numerolapun rintaani kisan merkiksi. On tätä jo odotettukin.
Reeni on sujunut hyvin. Nopeutta on tullut rutkasti lisää ja vanha kestävyyskin on tallella. Eka R5 meni helmikuussa vielä tuskaisissa merkeissä, mutta viime sunnuntain Teivo Cup antoi taas vähän lisää uskoa; josko ne muutkin syövät samaa leipää...
Liika harjoittelukin on välillä meinannut kostautua. Lihaksia alkoi tuossa viime viikolla vähän väsyttämään ja reenivihkostani laskin syyksi 20 perättäistä harjoituspäivää. Nyt homma on jälleen kunnossa ja lenkkarit pysyvät liikkeessä. Kilsoja on kertynyt muutama sata talven aikana ja ennen Tukholmaa määrä on jo hyvän matkaa toista tuhatta.
Kotimaan kisoista ohjelmassa olisivat ainakin Karhu-viesti huhtikuussa ja toista kertaa järjestettävä Ideapark-juoksu toukokuussa. Ja tietysti R5:t. Niissä tavoite on alittaa 20 minuutin raja. Sekin tuntuu olevan työn ja tuskan takana :)
Seuraavaksi laitankin sitten kisakuulumisia, kun kauden eka kisa on takana...
Reeni on sujunut hyvin. Nopeutta on tullut rutkasti lisää ja vanha kestävyyskin on tallella. Eka R5 meni helmikuussa vielä tuskaisissa merkeissä, mutta viime sunnuntain Teivo Cup antoi taas vähän lisää uskoa; josko ne muutkin syövät samaa leipää...
Liika harjoittelukin on välillä meinannut kostautua. Lihaksia alkoi tuossa viime viikolla vähän väsyttämään ja reenivihkostani laskin syyksi 20 perättäistä harjoituspäivää. Nyt homma on jälleen kunnossa ja lenkkarit pysyvät liikkeessä. Kilsoja on kertynyt muutama sata talven aikana ja ennen Tukholmaa määrä on jo hyvän matkaa toista tuhatta.
Kotimaan kisoista ohjelmassa olisivat ainakin Karhu-viesti huhtikuussa ja toista kertaa järjestettävä Ideapark-juoksu toukokuussa. Ja tietysti R5:t. Niissä tavoite on alittaa 20 minuutin raja. Sekin tuntuu olevan työn ja tuskan takana :)
Seuraavaksi laitankin sitten kisakuulumisia, kun kauden eka kisa on takana...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
