maanantai 12. toukokuuta 2008

Kolmas kerta toden sanoo!

Tarkoitan tietysti tulevaa Tukholman maratonia. Kaksi aiempaa kertaa olen joutunut kaupungin selättämäksi, mutta nyt tuntuu siltä, että on minun vuoroni onnistua. Vuonna 2006 osallistuin ensimmäiselle maratonilleni Tukholmassa. Polvivaiva teki minusta silloin kävelijän ja pääsin nipin napin alle kuuden tunnin stadionille. Viime vuonna tankkaus oli aivan liian kevyt ja Västerbronin toinen ylitys piti tehdä jälleen kävellen.

Nyt, kolmannella osallistumisellani, aikomus on saada kellot pysähtymään kakkosella alkavaan aikaan, joten se tarkoittaa sitä, että ongelmia ei saa olla. Valmistautuminen Monacon kisan jälkeen on sujunut hieman kaksijakoisissa merkeissä. Jotkin viikot ovat olleet suotuisia, toiset taas eivät. Takareisi ja alaselän kolotus määrittelevät vauhdin ja jaksamisen. Mutta jos kaikki on reilassa kuun viimeisenä päivänä, niin tavoitteeni toteutuu. Olo on odottava, muttei vielä jännittynyt.

Tukholmankin jälkeen tarkoitus on pysyä aktiivisena ja kerätä kisakokemusta sekä kilometrejä. Olisihan sitä syksyllä tietysti kotikisakin tyrkyllä, kun Tampere maraton juostaan melkein takapihallamme...

Ei kommentteja: