maanantai 3. marraskuuta 2008

Kausi 2008 paketissa

Kuluva vuosi on ollut menestystä ja tuskaa, molempia sopivassa suhteessa. Kolme juostua maratonia ja reilu 16 minuutin ajan parannus eivät ole huonosti. Kolmen tunnin alitus kylläkin siirtyy ensi vuoteen, milloin toivottavasti saisin jälleen hieman ehjemmän kauden juostuksi.

Keväällä vaivasi takareisi usean viikon ajan, ja nyt syksyllä, Reykjavikin jälkeen ovat lonkkakivut vieneet parhaan terän, luottamuksen ja vauhdin. Kaikki on siis kerättävä jälleen kasaan, sillä halua löytyy edelleen.

Samoilla eväillä aion jatkaa ensi vuonnakin. Ainoa muutos taitaakin olla se, että aion ottaa musiikin mukaan juoksuun. Nyt iPod on vielä saanut pölyttyä pöydällä, kun lenkkeily on jäänyt haaveeksi. Kovin pitkälle kevääseen en malta odottaa kisatouhujen jatkumista. Kaiketi olen jo helmi-maaliskuussa jossain päin Eurooppaa viilettämässä. Miksei aikaisemminkin, jos kaikki on kunnossa...

Miika

Ei kommentteja: